Jujuna

Ihan ensimmäisenä on pakko todeta, että paikallinen kaavavelho, nainen Jujuna-liikkeen takana, on harvinaisen rohkea nainen. Faispuukin ihmeellisessä maailmassa kysyttiin testaajia muutaman viikon päästä julkaistaville kaavoille ja tokikin minä ilmoittauduin mukaan. Heti kommentoituani laitoin asian delete-napilla pois muistista. Kyllä olin yllättynyt, kun minut valittiin mukaan.

Ja kyllä minä innostuin. Kaavat olivat PDF-mallia ja ensimmäisen paketin eli housut leikkasin ja liimasin yhteen omin pikkukätösin. Ei ollut sitten yhtään mukavaa puuhaa, joten ulkoistin paitakaavan teippailun suhteellisen näppärille ja lahjottavissa oleville teineille. Kerralla tuli hyvä ja minulla oli iloinen mieli. Teinien mielenliikkeitä en edes rupea analysoimaan, koska ne liikkuvat joka tapauksessa näytellyn välinpitämättömyyden ja raivon välimaastossa. Ja kaava ei  todellakaan ole hankala koota vaan päinvastoin, minulla on vaan surkastunut (syytän raskauksia, univelkaa, ylensyöntiä ja raskasmetalleja) keskittymiskyky.

Mieheni mielenterveys on minulle sydämen asia, joten päätin tehdä setit mix and match- ajatuksella ja väriksi valitsin villin harmaan. Se minulta kyllä jäi huomaamatta, että nelivuotiaani koko ei vielä ole 104, vaikka kuinka toivoisin. Näihin jäikin sitten kasvunvaraa mukavasti. Otan uusiksi koossa 98 ja teen muutamat uudet setit.

Kaavat ovat hyvin piirrettyjä, selkeitä ja niistä löytyy muunnokset valmiiksi. Neljä vuotta sitten ompelu-urani alussa olisin ollut ihan pähkinöinä kaavojen mukana tulevista kuvallisesta ohjeista. Jenni, olet nero. Seuraavaksi ompelen Ball-paidan ja Walk-housut - tai myyn pois kaikki Ottobre-lehteni, selviän eteenpäin näillä kaavoilla.

Ihanat kaavat ja karmea kuva. Maailma on raiteillaan, koska minun tekemäni harvoin on täydellistä.

Herra U rakastui Chill-housuihin, joskin joudun kiristämään kuminauhaa. Ohjeen mukaan ommeltu kuminauha ei pidä housuja ylhäällä. Ja paitana on kaava-arkin Pocket-malli. Koska Jujuna on paikallinen kauppa, niin valitsin kankaatkin paikallisen kaupan valikoimista. Kaavat löydät kohta täältä http://www.jujuna.fi/ ja kankaat http://www.seliashop.fi/.

Nyt lähden leikkaamaan settiä koossa 98. Ja hyväksyn sen tosiasian, että lapseni on mallia pygmi. Äitiinsä tullut.

Hyvää joulua ompeleva minä

Kiina on ihmeellinen maa. Siellä on hurjasti ihmisiä ja sitten on AliExpress. Siitä se sitten lähti. 

Yli kaksi vuotta minä olen suunnitellut omien saumamerkkien tilaamista ja siirsin tilaamista kerran tyytymällä merkkinauhaan.  Marraskuussa alkoi nauha uhkaavasti loppua ja ompelukaverin esimerkkiä noudattaen eksyin AliExpressiin - jossa myydään siis tuotteita, joille ei ole nimeä ja joita et tiennyt tarvitsevasi. Mutta myydään siellä paljon tarpeellistakin ja alle viiden minuutin harkinnan jälkeen tilasin itselleni saumamerkin. Vasta auttavaisen ja ihailtavan pitkämielisen Serena Chanin otettua minuun yhteyttä tajusin tilanteeni merkit suoraan tehtaalta.

Tokikaan hintaan ei sisältynyt suunnittelua, mutta äkkiäkös tuollaisen suunnittelee. Myönnän tarvinneeko hieman herra Insinöörin apua ja jälleen kerran saan kiittää parinvalintaani, sillä mieheni ymmärsi vaimon tarpeen ja teki muutokset alle kolmessa minuutissa.

Hetken kuluttua ensimmäiset valokuvat kudotusta merkistä tipahtivat sähköpostiini ja tilaus lähti eteenpäin. Serena piti minuun yhteyttä lähes päivittäin ja postituksessa ollessa viivettä, hän lähetti minulle kirjeenä muutaman ylimääräisen merkin! Mitä palvelua!

Muutaman viikon päästä postissa odotti 1000 ompelumerkkiä ja minä olin noin 30€ köyhempi, mutta onnellinen. Tulipahan tehtyä!

Ja siinä se on, ensimmäinen kiinni ommeltu ompelumerkki.

Kankaana Selian ihanaa trikoota. Kuvan ollessa melko kookas, päädyin ompelemaan paidan koossa 110cm. Kai tuo herra U siihen joskus kasvaa.

On se vaan ihana. Hyvää joulua onpeleva minä!

Joulu ilman stressiä

On se ihmisen elo sillä tavalla hassua, että ylpistymään ei elon tiellä pääse. Minä olen koko aikuisikäni huutovalmistellut joulua. Mitkään ulkoiset odotukset tai tekijät eivät ole syypäitä allekirjoittaneen paineen nousuun vaan ihan olen itseni lietsonut joulustressiin ja viimeiset päivät ennen joulua olen huutosiivonnut- ja leiponut.

Mutta älähän mitä. Elämä opettaa ja ottaa ohjat käsiin, halusit tai et. Tällä kertaa paikalle kutsuttiin influenssa A (rokotuksista huolimatta, jota pidän epäreiluuden huipentumana) ja kohtalaisen kova lihassärky. Niin tuli huutosiivoajasta sohvan pohjalla kuiskivat työnjohtaja. Mies ja lapset leipoivat ja siivoilivat sopuisasti - ja kas, meille tuli joulu ja ihana sellainen. Ruokapöydässä ei ollut sataa sorttia eikä kaappeja ollut siivottu, mutta kaikki tärkeä oli läsnä. Toivottavasti muistan tämän opetuksen vielä ensi vuonna.

Joululahjoja valmistelin onneksi pitkin vuotta, joten paketit olivat valmiina taudista huolimatta.

Ja muutama neulottu lahja...

Voimamies

Lapsettomana ajattelin perhe-elämän olevan seesteisempää. Äiti ja lapset leipoisivat pullaa ja pelaisivat lautapelejä. Onneksi unelmissa ei ole ääniraitoja, sillä olisin minä varmaan järkyttynyt kuullessani takakireän sadannen pyynnön "Ruoka on nyt pöydässä! Pitääkö aina raivota ennnen kuin tapahtuu!". Olisin salaa nauranut verbaalisesti lahjakkaan väittelijän käyttämistä argumenteista, kuten "Ei kaikkea tarvitse perustella" ja "Meillä nyt vaan toimitaan näin". 

Mutta onneksi unelmilla on tapana välähtää keskellä arkea ja ihan oikeana elämänä. Aamulla nelivuotiaan kädet kaulalla ja rakkaudentunnustus korvassa soiden, koen olevani maailman paras äiti ja räjähtäväni rakkaudesta. 

Onneksi kuitenkin valitsin oikein ja tein lapset. Ilman tätä kolmikkoa en varmaan tietäisi mitä on absoluuttinen raivo, toiston kirous tai suunnaton rakkaus. Elämä on aika veikeää ilman pullantuoksua, ihan vaan likasukilla ryyditettynä.

Ja hei, minä ompelen ja se on iiiiihanaa.

Tämä kangas on Selian ja se on täydellinen meidän pienelle voimamiehelle. Tämän valmistumista odotettiin koneen vieressä, jolloin peruspaidastakin tulee ompelijan iltapuku.

Itselle eräännompeluryhmän haasteeseen ommeltu mekko. Väri ei edelleenkään tunnu omalta, mutta annetaan tälle mahdollisuus.

Ja loppuun vielä syy miksi sovituskuvat ovat harvassa lastenvaatteiden osalta.

Täällä taas!

Minä olen ollut tavattoman laiska ompelemaan. Tai noh, tekemään ylipäätään yhtään mitään, paitsi ajattelemaan. Sitä olen tehnyt runsaasti ja pääsemättä edes kovin kauan alkuajatuksesta. Ja sitten minä olen lukenut, ihan kaikkea hömpästä klassikoihin. Olen käynyt välillä ompelemassakin, mutta tänne blogiin en ole saanut tuotettua sanaakaan. Aivot ovat koko kesän olleet kuin lobotomiaa jäljiltä ja olin elokuun alussa hieman huolissani tuleeko minusta enää toimintakykyistä. Tuli minusta, tai ainakin luulen niin.

Ja olen minä ommellut. Ihan vähän ja ilman suurta intohimoa. Mutta ompelu ja minä taidamme olla nykyään kuin vanha aviopari välillä on hiljaisempaa ja sitten taas roihahtaa.

Ystäväni sai ihanan pienokaisen ja minun oli pakko istua koneelle. Koska hänen onnensa oli jopa laiskuuttani suurempaa.

Ja onneksi on tämä ihana ja alati kasvava ompelukannustin. Pääkallot ovat nyt suurinta huutoa!

Ja itselle uusi paita töihin. Tämä kangas on minun ainoa kuosirakkaus tänä kesänä. Miten jokin voikaan olla niin kaunista. Kiitos Selia ❤️.

Ja loppuun vielä muutama neule tältä kesältä!

Nyt olen taas elossa ja olen ommellut kahtena päivänä peräkkäin. Mie oon niin palannut!!!

Maksimaalista iloa

Viime viikkoina olen pohtinut kuinka kuivettunutta ja arkipäivästä oma ajatteluni nykyään on. Arjen mankelista nuivettuneet aivosoluni tuntuvat virittyvät ääritilaansa jo pelkästä ruokalistan ajattelusta. On se onni ettei minusta tullut neurokirurgia tai ydinvoimainsinööriä. Ei olisi näillä aivoituksilla katastrofi kaukana.

Jotta välttyisin totaaliselta henkiseltä lobotomialta, olen loman alkaessa yrittänyt lukea kaiken mahdollisen vapaa-aikani. Mutta onko se sitten parempi tilanne, että aivot virkeänä potee maailmantuskaa. Väsyneenä ja aivotoiminta nollassa on helpompi käsitellä pakolaisuutta, EU-kriisiä tai ihmismielen synkkyyttä. Onneksi aina voi paeta kavalaa maailmaa ompelukoneen ääreen tai kangaskasan taakse.

Tämän kesän selkeä hittiasu on minulla maksimekko - kyllä, olen ainakin kaksi kautta muotia jäljessä. Tilanne lähti vyörymään toppikaavasta, jonka tein kyllästyttyäni etsimään pulleahkolle pygmille sopivaa valmispaitaa. Seuraavaksi olinkin ommellut maksimekon tai kaksi. Ja katsos, sieltä löytyi myös ompeluflow ja kaukana pysyi hetken synkeä maailma.

Mutta kuinka monta maksimekkoa on liikaa? Sitä ei näivettyneet aivoni pysty ratkaisemaan.

Tästä se tilanne lähti:

Ja tähän se päätyi:

Ja tähän:

Maailmankaikkeus opettaa nöyryyttä

Viime syksystä lähtien meidän elämä on ollut melkoista sairaskertomusta. Enää ei nuhakuume tunnu missään ja ehtoisa arki saa tyytyväisen hymyn naamalle. On kuulkaa hienoa päästä aamulla töihin ja illalla laittaa harmaata makkarakastiketta terveelle pesueelle. 

Olen oppinut myös sietämään läikkäistä kotia ja avoimia kaapin ovia. Tai noh, jälkimmäisiä opettelen sietämään. Minä en edelleenkään ymmärrä, miksi ovia ei voi sulkea, kun on ottanut sieltä jotain ja miksi likainen kuppi jätetään tiskikoneen päälle, kun sen voisi laittaa samalla vaivalla koneeseen. Ei pysty edes maailmankaikkeus minusta näitä ärsytyksen aiheita poistamaan. Ilmeisesti koulutukseni on kesken, joten muutama keuhkokuume, laryngiitti ja lentokuppa taitaa olla vielä edessä!

Viimeiset yöt olen valvonut lapsen hengitystä. Ensimmäisenä yönä söin kokonaisen melonin ja seuraavana ompelin t-paidan. Hyvin pysyi hereillä molemmilla tavoilla.

Onneksi muutaman viikon päässä siintää kesäloma...

Edit. Löysin lisää ompeluksia, jotka ovat väsymyksen takia jääneet laittamatta tänne.

Ja sitten toinen tänään viimeistelty mekko kesän kuumiin päiviin.